sunnuntai 7. joulukuuta 2014

17 yötä. Seitsämäs luukku. Toinen adventti.


 Voi mikä väsy kiusasi kokopäivän. Murunen on nyt muutamana aamuna halunnut nousta vähän turhan aikaisin.
Koko päivänä tuntui ettei saa mitään aikaiseksi. Mutta nyt kun miettii päivän puuhia niin onhan tässä ollutkin aika ahkera.
Aamusta avattiin tietenkin ensimmäisenä kalenteriluukut.



 Sydämmen muotoinen käsienpesu saippua. Vähän tylsää minusta että tuli toinen samanlainen. Olisin toivonut että joka luukusta löytyy erilaisia juttuja. Mutta onhan meillä kaksi vessaa niin toinen toiseen. Aattona pestään kädetkin rakkaudella.

Sukkakalenterista löytyi ihana tee lajitelma, sekä lempisuklaatani. Tämä tulikin tarpeeseen väsyneenä.
Kiitos Keltaisen talon emäntä.



 Lasten kalentereista löytyi sitten puuhaa tällepäivää. Nimittäin joulukorttien tekotarpeet.  Saivat askarrella ystävilleen juuri sellaisia kuin halusivat. Nyt on keittiön pöydät täynnä kuivumassa olevia kortteja ja glitteriä jokapaikassa.








    Toinen adventti, seitsämäs joulukuuta.  Enää kaksi kokonaista viikkoa jäljellä ennen jouluviikkoa.



Tälläinen veitikka roikkuu meidän aitassa. Enempää en paljastakkaan vielä. Kymmenespäivä on meidän vuoromme paljastaa pihajoulukalenterin luukkumme. Sitten saatte tekin tietää enemmän.

Ai mikä pihajoulukalenteri.    Katsoppas       täältä



Itsekkin innostuin kortteja tekemään naapuroston mummoille ja papoille.    Paketoin vielä yhden paketin joulupuukeräykseen. Pitää tämäkin viedä sinne ensiviikolla.  Ja toinen paketti missä oli mukana joululahja ja vähän jouluista iloa lähti postiin vaikeassa elämäntilanteessa olevalle ystävälle.

Näistä ei ole nyt kuvaa teille näyttää.   No nyt on taas saatu sädekehää kiillotettua vähän kun asiasta teille kerroin.

Joulu on vaikeaa aikaa monille, kaikilla ei ole mahdollisuuksia laittaa sitä, tai he ovat yksinäisiä, vailla ystäviä tai omaisia.
Joulupuu keräykset, joulupadat, joulukorttien teko. Soittaminen sille yksinäiselle sukulaiselle.    Nämä voivat olla sinulle pieni asia, mutta varmasti suuri asia sille toiselle.

Ja voin sanoa että itselle tästä tulee loistava mieli. Hyvä olo ja jouluilo. On ihanaa voida tehdä edes pientä hyvää. Voin vain toivoa että lahjani ja korttini menevät oikeaan osoitteeseen ja saajalle on niistä iloa ja hyötyä.

Edes yksi paketti joulupuu keräykseen, muutama euro hyväntekeväisyyteen. Tämä voi oikeasti pelastaa jonkun joulun.

6 kommenttia:

  1. Mustakin oli vähän tylsää, että tuli toinen samanlainen saippua. Olis ollut edes eri tuoksu. Katoin että samanmuotosia luukkuja oli viel jäljellä, toivotaan että niissä ei oo enää samoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. Saippua kyllä riittäisi tuosta kalenterista. Mutta Weba olikin hoksanut että ensimmäinen saippua käskettiin antaa ystävälle.

      Poista
  2. Komppaan, olisi voinut tulla muutakin. Mutta aamulla pääsee avamaan seuraavan luukun! Kalenterissa on kyllä ihanaa se kun jännitys säilyy kaikki 24 päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja näin saa yllätyksistä sellaista mitä ei normisti ostaisi ni ihan hauska kokeilla sellaistakin.

      Poista
  3. Ja kiitos saippuakuplista, pojat kiittävät (tonttua...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä. Tonttu ilahtuu jos olivat mieleisiä.

      Poista