maanantai 21. joulukuuta 2015

21. Joulukuuset tulivat sisälle.

Siivouspäivä. Tänään ovat matot saaneet kyytiä ja lattiat jynssätty. Pesukone jyllännyt ja pölyjä karkotettu.

Nyt tuoksuu kodissa puhtaalle, joulukuuselle ja piparkakkutaikinalle. Eikös ne ole melkein jo joulun tärkeimmät tuoksut?

Tänään oli myös kuusi päivä. Pikkuinen kuusi siirtyi keittiöön ja olohuoneeseen pääsi iso joulukuusi. Lapset koristelivat sen, tietenkin.

Lisäksi vietiin ulos häkkiin ja kanalaan omat kuusensa kanojen ja pupujen iloksi.



Tauno oli innostunut piirtämään liitutauluseinään jouluisen kuvan.






Hämäriä kuvia tuolta kanalasta saa, mutta vähän joulua sinnekkin kuusien kanssa. 
 Syksyllä kuivatettiin kerppuja ja varsinkin puput ovat niistä kyllä innoissaan ja hyvin maistuu.











Joulupuu valmiina, tähti latvassa ja valot loistavat.







Näkyy ikkunasta naapurien ja ohikulkijoidenkin iloksi.




Kosmetiikka kalenterista tuli ripsiväriä. Tätä olinkin vähän toivonut, nyt on kaikki tykötarpeet silmämeikkiin tulleet kalenterista.

6 kommenttia:

  1. Kaunis joulukuusi! Olen tänään pessyt saunan. Huomenna siivoilut jatkuu. Hyvää maanantai iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ahkerana saa olla joulunalla. Mutta jospa nyt aattona ennättää rentoutua.

      Poista
  2. Hyvältä näyttää kuusi ikkunastakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jospa siitä olisi iloa naapureillekkin.

      Poista
  3. On kaunis kuusi! Ja kiva, kun puput ja kanat saivat omat kuuset myös. Ja voi ripsiväri, ihana yllätys. Ei taida mun kalenterista tulla. Tuo sun luksuskalenteri on ollut aivan mahtava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tottakai eläimillekkin viedään joulu ja huomenna saavat omia herkkujaa.
      Luksuskalenteri on kyllä ollut aivan ihana. Juuri sitä luksusta arkeen. Vaikka olin kyllä oikein tyytyväinen viimevuonna tavalliseenkin.
      Nyt jännäämään viimeisen luukun sisältöä.

      Poista