perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulupäivä.

Rentoutumista, hyvää jouluruokaa, suklaata. Uusia kirjoja. Lahjoihin tutustumista. Aika ihana päivä.
Oikeasti, villasukat jalassa, hyvä kirja ja suklaata. Täydellinen päivä rentoutua.

Kaapit täynnä ruokaa, Lapset ovat tyytyväisiä ja aaton odottamisen jännitys kaikonnut.




Tässä meidän jouluaattoa kuvina.

 Aattoaamuna sukat pullistelivat

Ja kuusen alta löytyivät jo ensimmäiset lahjapaketit.


Tauno istuu pöydällä ja oli jättänyt aika kivoja yllätyksiä meille. Taunto Tonttukin oli herkutellut lasten jättämällä piparilla ja maidolla.

 Aattoaamuhan aloitetetaan meillä aina Murusen nimipäiväkakulla. Tänävuonna valkosuklaa juustokakkua piparimuru pohjalla.







Ihana Taunommehan jättää joka aamu lapsille kortin. Niitä onkin kertynyt jo komea rivi porrakäytävään.











 Tässä välissä ulkoilua ja yhdessäoloa kun puuro saa hautua rauhassa.
Pöytä on katettu vähän arkisemmin ja jokainen sa massun täyteen.








Olohuoneessa pöydällinen suklaata ja lupa napostella.










Illan juhlaateriaan jo vähän panostettiin. Sekä ruokaan että kattaukseen ja pukeutumiseen. Vaikka ihan omalla porukalla kotona oltiinkin.




























Ruuan jälkeen hetki sulateltiin ja ulkoiltiin ja kukas kumma valkoparta sieltä sitten koputtikaan ovelle. 
Joulupukki tietenkin. Ihana ja toivottu vieras joka toi kaikille mieleisiä lahjoja.







Siinähän se aattoilta sitten menikin. Lasten riemua seuratessa.

Lopulta kun pienet tontut saatiin nukahtamaan käperryin vielä hetkeksi isännän kainaloon leffaa katsomaan.




eipä unohdeta kalenteriyllätyksiä.   Kyseessä siis body shopin luksuskosmettiikka kalenteri.



 Aattoaamun luukunsisältä jännitti, tottakai. Olihan se viimeinen ja ihania yllätyksiä on tullut mutta ikävä tätä jäisiä.


Mutta aikamoinen yllätys paljastui sisältä. Kalenteriylätyksen lisäksi siellä oli vielä yksi luukku. Ja tämä oli oikeasti yllätys. Vielä sai seuraavana aamuna yllättyä.


24 päivä luukusta löytyi vartalotuoksua.



Ja 25 päivän yllätysluukku.

Kynsilakkaa.





Mutta nyt on kaikki luukut avattu.





Mukavan rentoja joulupäiviä teille lukijani.






2 kommenttia: