perjantai 24. heinäkuuta 2015

5kk jouluaattoon ja kynttilöiden valmistamista.

 Se olisi tasan 5kk jouluaattoon.   Sen ja sateisen päivän kunniaksi oli hyvä valmistaa kynttilöitä.


 Tänä jouluna lähtee osalle muistamiseksi itsetehtyhä soijavahakynttilöitä. Soijavaha on maatuvaa ja vesiliukoista. Pitäis sopia useimmille allerkikoillekkin. Hajutonta.   Vaha ei ole niin kuumaa ja kuin perinteisissä kynttilöissä. Joten testiin lähti. Ja myrkytöntä.

Halutessaanhaan tänne voisi lisätä eteerisiä öljyjä antamaan tuoksuja. Mutta itse en tehnyt sitä sillä lähtevät lahjoiksi.





 Sydänlankaa saa myös valmiiksi vahattuna. Omani ei ollut joten se oli ensin vahattava.   Kynttilämassa sulatetaan aina vesihauteessa. Minulla kynttiläkannuna toimii vanha kaffeepannu. Siitä hyvä kaataa sulavaha suoraan astioihin.

Laita siis vesi kiehumaan ja sulatusastia sinne. Laita astiaan n. kourallinen kynttilämassaa.





 Sitten hämmentelet ja odotat että massa muuttuu täysin nestemäiseksi.


 Tästä uupuu näköjään kuva välistä, mutta laita sydänlanka sulaan nesteeseen ja anna vahan imeytyä siihen kunnolla. Nosta leivinpaperille mahdollisimman suorana kuivamaan.  Anna jähmettyä kovaksi.








 Tässä välissä voit esivalmistella kynttilöiden valamispurkit.


Viritä tuet sydänlangalle ja varmista että purkit ovat puhtaita ja kuivia.  Itse käytin nettikirpparilta ilmaiseksi saatuja kaffeekuppeja.



 


 tein tuet teippamalla kaksi puutikkua yhteen. Sydänlangan saa näiden väliin puristuksiin ja tikut nojaavat kuppien reunoille.












 Leikkaa sydänlanka sopivanmittaisiksi pätkiksi ja suorista.    Voit joko laittaa pienen painon langan päähän tai tipan liimaa jotta sydänlanka pysyy paikallaan.



Ai niin, paripäivää sitten liimasin kupit lautasiin kiinni. Tämä kannattaa tehdä ajoissa että liima ennättää kuivua.




 Kun kaikki on valmista on aika sulattaa kynttilämassa. Massa kuppiin ja kuppi vesihauteeseen. Levy päälle ja pikkuhiljaa se sulaa.



















 Kaada massa kuppeihin. Kuppeinahan voi olla mitä vain kuumuutta kestävää. Tai vaikka maitopurkki mikä sitten kuoritaan pois.  ( soijavaha muuttuu nopeasti palaessaan nestemäseksi, eli sen on oltava kokoajan kuumuutta kestävässä kipossa)


Kun olet kaatanut nesteen kippohin suorista vielä sydänlanka jos se on kääntynyt sivuun.







 Minulta jäi pari esivalmisteltua kupposta yli joten soijavahan loputtua heitin kaapista vanhoja kynttilänjämiä sulamaan.  Näitä en viitsi lahjaksi antaa mutta eiköhän ne tule kotona polteltua pois.







Soijavaha on nesteenä kellertävää, mutta tätä ei kannata säikähtää. Muuttuu jäähtyessään taas kauniin valkoiseksi.

Tässä kuva kuivumisen aikana.







Kuivumiseen kannattaa varata hetki aikaa.

 Ja valmista tuli.
 Kaffeekuppi soijavaha kynttilöitä.









 Lopuksi poista puutikut ja katkaise sydänlangat oikeanmittaisiksi.




Yksi kynttilä oli toki otettava testiin heti.

Palaa kauniin tasaisella liekillä. Ei savuta.  On palanut nyt meillä kaksi tuntia ja edelleen kaikki hyvin. Nesteytyy kauniisti. Kaffeekuppikaan ei ole räjähtänyt kuumuudesta.









Kauniiseen pakettiin vielä niin eiköhän näitä kehtaa lahjaksi antaa.




13 kommenttia:

  1. Aivan ihania! Ja kiitos tarkoista ohjeista! Tänään on muuten ollut sen verran ohjelmaa, että en olisi muistanut, että tosiaankin, nyt on 5 kuukautta jouluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva jos ohjeista vaikuttaisi olevan hyötyä. Välillä on tosiaan puuhakkaita päiviä,ja kiva niin.

      Poista
  2. Anonyymi25.7.15

    Kauniita kynttilöitä! Weba

    VastaaPoista
  3. Kivan näköisiä. :) Pitäisiköhän itsekin kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan hauskaa puuhaa on. Tuo yksi kaffeekuppikynttilä paloi n.10h niin pitkäksi ajaksi siitä riittää iloakin.

      Poista
  4. Onpa tosi kauniin näköisiä, kun olet laittanut noihin myös lautaset mukaan!! :) Täytyypä tässä koulujen alettua lähteä kirppis kierrokselle ja tehdä myös itse tuollaisia kynttilöitä. Mä oon aina vaan sulattanut vanhoja kynttilänjämiä, mutta hyvin nekin ovat palaneet.
    Ihanaa, kun saa puuhasteltua jotain kivaa!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,itsekkin pidän niistä lautasten kanssa. Kirpputoreilta niitä tosiaan kannattaa katsella. Hyvin palaa vanhat kynttilänjämätkin ja saa ne kiertoon,eivät mene hukkaan.

      Poista
  5. Mistä hankit tuot soijavahan ? ja oliko kuumaliima jollalaitoit kupin kiinni lautaseen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soijavaha on ostettu tuosta naapurikaupungin pienestä käsityökaupasta. Mutta sitä myydään kyllä netissäkin ja jos oikein muistan niin sinellistäkin sitä löytyy. Ei ollut kuumaliimaa vaan isännänjemmasta jotain superliimaa mikä liimaa kaiken.

      Poista
  6. Vielä kysyn, kuinka paljon ostamassasi soijavaha pussissa oli ? Riittääkö 1kg pussi yuohon määrään .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilo oli minulla soijavahaa tuohon satsiin käytettävissä.

      Poista
  7. heissan, laitoitko lahjakynttilän mukaan jonkin "ohjeen" tai sellaisen mistä selviää millainen kynttilä on kyseessä ?

    VastaaPoista