lauantai 9. marraskuuta 2013

45

45 yötä jouluaattoon.  


 Takkaleivinuunista nousee ihana kinkun tuoksu, huomista isänpäivää varten paistumassa.




Pihavalot ovat loistaneet jo kuukauden verran.  Piti tänään ajastinta siirtää sillä on jo niin aikaisin pimeää.   Ei meinaa vielä oikein tottua tähän sillä on jo viiden aikoihin sellainen olo että pitäisikö sitä alkaa iltapalalle.  Joutuu oikeasti katsomaan kelloa.    Onnneksi on ihania ledi valoja ja kynttilöitä mistä saa valoisuutta ja tunnelmaa.





Täällä ollaan kieputeltu huonekaluja eripaikkoihin. Ja voi että mie tykkään, tuli taas vähän kotoisempaa ja saatiin kaikki huoneet fiksumpaan järjestykseen.  Olisikohan tämä vihdoinkin se oikea järjestys.

Tässä keittiöstä otettu muutama kuva.   Ruokapöytä vaihtui himpunverran pienempään, hyvin tuossa silti mahtuu arkiruokailut syömään tälläinen kuusi henkinen perhe.      Televisio myös muutti paikkaansa ja lähti kaapista pois.  Pienellä tuunailulla saan siitä astiakaapin keittiöön, hyllyjä lisää ja lasien pesu.   Tämä odottaa keittiön joulusiivousta, tulee samalla jynssättyä kaapit ja järjesteltyä uudestaan.   Muista muutoksen kokeneista huoneista tulossa kuvia lähiaikoina.      Keittiötä en nyt alkanut mitenkään stailaamaan tälläkertaa, tavaroita lojuu siellä sun täällä, mutta sitähän se elämä on.





Ohops, kameran kello on näköjään vielä kesäajassa.     Keittiön pöytä odottaa tuunausta,  kuvien ottamisen jälkeen sai vahakangaan päällensä.  Hiotaan ja vahataan sitten kun aikaa on.   Uusi sähköuunikin kuvissa vilahtaa,  edellinen olikin huimat 2vuotta vanha kun sanoi sopimuksensa irti, juuri synttäreitten alla. Jospa tämä uusi olisi vähän pitkäikäisempi.



Rauhallinen viikonloppu kotona oman perheen kesken, nauttien toisistamme.



2 kommenttia:

  1. Kummasti tuli lisää tilaa teidän keittiöön! Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pöytä kutistunut kuin pikkaisen. Kiitos. Tykätään itsekkin.

      Poista