sunnuntai 30. elokuuta 2015

Jouluttaa jouluttaa.

Aina se joulu on vähän mielessä.

Alekorista löytyi tänään ihana kalenterikynttilä, sellainen onkin aina jouluksi saatava. Joten tarpeeseen tuli. Ja pari joulukippoa. Ihania löytöjä. Näille onkin jo suunnitelmia.

Ukko-kullan joululahja pääsi pakettiin piiloon. Se onkin hyvässä jemmassa nyt.

Ja samoin siskoni poikien joulukalenteri yllätykset sekä siskoni advettikalenteri.
Kasaan siis itse omille lapsilleni kalenterin ja samoin siskoni omilleen. Vaihdamme muutaman luukun päikseen lastemme kalentereista.

Lisäksi vaihdamme siskoni kanssa neljä yllätystä keskenämme,yksi jokaiselle adventille.
Pieni paljastus siis siskolleni. Mutta yllätykset pysyvät salassa. Paketit paljastuvat kuitenkin ajoissa sillä ovathan ne hyvissä ajoin ennen joulukuuta vaihdettava

8 kommenttia:

  1. Näiden kalenterijuttujen kanssa onkin hyvä olla ajoissa liikkeellä. Pitäisi itsekin ryhtyä toimeen. Tuli ihan jouluinen olo tätä lukiessa, ja kyllä täälläkin jouluttaa jo aika pahasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole jouluun enää pitkä aika ja mukavan syksyinen ilma niin saakin jouluttaa.
      Kalenterijutut kannattaa tosiaan aloittaa ajoissa. Omilta lapsiltani uupuu enää muutama luukku mutta ne täytän vasta kun joulu saapuu kauppoihin ja saan hankkia oikein jouluista täytettä niihin.

      Poista
  2. Mä oon joskus nähnyt kirpparillakin noita kalenterikynttilöitä. En oo vielä kirpparilta joulujuttuja (lehtiä lukuunottamatta) löytänyt. Välillä on tullut vastaan jo elokuussa kivoja joulujuttuja. Ja eihän niitä kirpparille voi jättää, kun ei ne enää joulun aikaan siellä ole.

    Ja ostinhan mä nyt kesällä kirjaston poistomyynnistä yhden joululaulukirjan 0,50e.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne hyvät löydöt on napattava mukaan silloin kun vastaan tulee. Eivät välttämättä toistakerta odota.

      Poista
  3. Minulla viellä viimejoulun adventtikynttilät polttamatta :D
    en ole edes varma että missä siellä mun joulutavaroissa ne on :D

    Minunkin pitäisi alkaa suunitella ja hommaamaan joululahjoja ihmisille jo pikkuhiljaa

    Kyllä tästä ihan joulu fufiilis tuli :3
    Mutta hei 115 Yötä enään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yöt vähenee kokoajan. Ihan pian päästään viettämään satasia. Jospa ne kalenterikynttilät odottaa seuraavaa vuotta. Meillä tulee aina poltettua samalla kun luetaan lapsille joulukalenteri satua.

      Poista
  4. Kylläpäs mulle tuli hyvä olo kun huomasin että onhan täällä muitakin jouluhulluja kun minä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Muidenkin joulublogien aktivoitumista odotellessa.

      Poista