torstai 18. joulukuuta 2014

6 yötä Luukut 17 ja 18


Enää kuusi yötä jouluaattoon.  Nyt on aika käynnistää tässäkin talossa ne viimeiset joulupuuhat. 
Kaupassa käyntiä, siivousta, ja kokkailua. Ja kaikenmaailman pikkunäpertely juttuja. Näin ainakin meillä?

Mitä teillä kuuluu tähän joulunalusviikon?


Eilen kävin suurella kauppareissuilla. Useassa tuotteessa riittää jo päiväys reilusti joulunyli. ( tiistaina sitten viimehetken ostokset, maitoa, salaattai ja leipää)


Joulutähti, parikerrosta paperi ympärille ja vielä kylmälaukkuun. Jospa se pääsi tarpeeksi lämpimänä kotiin.






Nyt on ruokaa sekä arkeen että juhlaan.     Eilen osti myös lohen, fileroin sen ja laitoin suolaan. Iltaan saa olla jääkaapissa ja sitten pakastan sen sopivina annospaloina.     Suolalohi on yksi lempiherkuistani jouluna.



6 yötä. Oikeasti se tarkoittaa tämän meneillää olevan päivän lisäksi viittää päivää aika puuhailla jos tahtoo että kaikki on valmista aatoksi.



Toissaniltana tonttuilin kellarissa ne viimeiset tarkastukset. Kaikki paketoitu ja piilotettu säkkeihin odottamaan aattoa      Lasten riemua ja jännittyneitä ilmeitä odotan eniten. Mutta kyllä siellä muutama paketti minullekkin taitaa olla  ;)     Yksi pitäisi olla vielä postissa tulossa, kiitos Weban joululahjavaihdon, toivottavasti ennättää ajoissa.


Eilen käytiin pikkutyttöjen kanssa tonttuilukierroksella. Vietiin ystäväville ja naapureille kortteja ja pieniä joulumuistamisia.




 Luukku   17   Teetä  kiitos  Tea.


 Luukku 18, neuloja. Kiitos Kipa-78 nää tulevatkin aina tarpeeseen.



 Vartalorasvaa, tälläkertaa ei kimaltele. Tykkään kovasti. Tämä siis luukku 17


Luukku 18    hetken aikaa oli pettynyt olo. Mutta lopulta tajusin tämän olevan oikein tarpeellinen ja varmasti pääsee käyttöön.


 Kuva on nurinperin mutta meillä on pihatäynnä ihanaa, valkeaa, puhdasta lunta.

Ehkä sittenkin uskaltaa haaveilla valkeasta joulusta.









Tänään alkoi joulusiivous. Pesen kaiken mitä koneeseen voi laittaa. Vanhat matot aittaan odottamaan kesää ja pesua. Huoneiden perusteellinen siivous, pölyjen puuhinta, patjojen imurointi, lattioiden imurointi ja pesu.   Lopussa puhtaat peitot tyynyt ja petivaatteet sänkyyn. Puhtaat matot latttialle.   Imurikin on pesty ja puunattu että jaksaa tehdä työnsä.

Tätä ei iha päivässä tehdä joten oli parempi aloittaa jo tänään Pirpanan huoneesta.

Puuhakkaita päiviä siis tiedossa.








Ihan pikkuruisen pieni jouluressi meinaa iskeä kun mietin mitä kaikkea on ns. pakko tehdä tämänviikon aikana. Mutta ennättää ne kyllä kunhan vain on ahkera.       Kukaan ei pakota minua tähän vaan haluan tehdä näin.   Sitten on ihana rauhoittua joulunviettoon.


Alle viikko jouluaattoon. Nauttikaa tästä ajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti