tiistai 9. joulukuuta 2014

15 yötä. Luukut 8 ja 9

Eilinen oli niitä päiviä ettei saanut mitään aikaiseksi ja sekin mitä yritti niin ei meinannut onnistua.

Tietokonekkin oli samaa mieltä asiasta. Sellaista se välillä on. Jäi siksi blogikin päivittämättä. Anteeksi.






 Ihana tee valikoima. Se on aina mukavaa kun tulee erimakuja, pääsee testailemaan ilman että tarvitsee ostaa kaikkea.     Kiitos Joulunmieltä.  Tässä siis luukku 8



Luukku kahdeksan kosmetiikka kalenterista oli aivan ihanaa mansikan tuoksuista huulirasvaa.




Tämänpäivän, päivä numero 9 luukut olivat yhtä ihania.


 Mansikantuoksuista käsirasvaa . Nyt ei haitannut vaikka käsirasvaa oli jo entuudestaan tullut. Tämä oli kuitenkin erilaista kuin aiempi ja aivan ihanan tuoksuista.



Ja KIITOS Ronja ja Minja. Ihana, itseommeltu tilkkupatalappu. Heti kuvauksen jälkeen pääsi keitiön hyllyyn odottamaan käyttöä.






Eilen tein suuren kynttilätestin. Partyliten tuikku, tavallinen kaupan muovikuorinen tuikku vaiko metallikuorinen tuikku.



 Keltainen on partytilen.





Sen totesimme heti alkuunsa että muovikuoriset palavat paljon kauniimmin kun valo loistaa kynttilän lävitse.
Muuten en huomannut suuria eroa tuikuissa. Partyliten oli kaunein koska nesteytyi kokonaan. Mutta ei kaupan muovikuorisestakaan paljoa jäänyt.    Partylite kuitenkin sammui ensimmäisenä. Tinakuorinen paloi kauimmin.

Joten ehkä me tulemme käyttämään kaupan muovikuoria, ja jos eksyn kutsuille niin saattaahan sitä muutaman tuikkivan raaskia ostaa  ;)

Vaikka olen kyllä todennut että harvoin meillä enää tuikkuja poltetaan. Tykkään jykevämmistä ja massiivisimmista kynttilöistä.
Ainostaan keittiössä roikkuvassa Pentikin himmelissä palaa tuikku.  Joten siinä ehkä raaskisikin polttaa vähän hienompiakin kynttilöitä. Mutta taidanpa seuraavaksi testata oman kylän kynttiläpajan omia tuikkuja siinä.   Postailen niistäkin erikseen kunhan käyn ensin pajalla.



Tämän päivän puuhailuista en voikkaan vielä suuremmin kertoa. Siivottu ja leivottu huomisia vieraita varten.
Sekä puuhailtu pihajoulukalenterin luukkuamme, huomenna on meidän päivä.
Iso kuvapostaus siis tulossa.


2 kommenttia:

  1. Mulla on ollut tota sekä uutta muumiteetä mikä on kofeiinitonta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä löytyy kaikkia ihania erilaisia makuja. Saa maistella ja vaihtelua.

      Poista