torstai 30. lokakuuta 2014

55

Jokajoulu minulle iskee tarve neuloa itselleni villasukat. Tässä vuoden 2014 malli. Neulottu novitan joulu2013 lehden ohjeen mukaan. Punaista ja metsänvihreää sekä punakirjavaa ja joulupuu nallea.
Nyt on sukat jouluksi.

tiistai 28. lokakuuta 2014

57 Kalentereita.

Jouluna kuuluu hemmotella itseään ja muita. Antaa lahjoja ja saada lahjoja. Nauttia jokahetkestä.

Tänävuonna lähti kalenteriasiat lapasesta (ja ehkä moni muukin)     Mutta joulukuussa meistä jokainen tarvitsee kaikkea ihanaa.

Suklaakalentereita tarvitsee ehdottomasti. Ja sukkakalenterit koko perheelle. Missä on siis itse kerättyjä yllätyksiä.
Ja Neponen,seikkailupupu joulutarina.     Satukirja mitä luetaan jokapäivä yhdessä. Tarina alkaa joulukuun ensimmäinen ja päättyy aattona.
Ja varmasti telkkarin joulutarinaakin tulee seurattua.    Joten eikö tuossa pitäisi olla tarpeeksi? Ehkä liikaakin.

Ei tietenkään. Lisäksi hankittiin tavarakalenterit.
Minulle itselleni ihanan siskoni avustuksella body shop kosmetiikkakalenteri. Hemmottelua ja tyttöjen juttuja jokapäivälle. Ihanaa.
Ja lapsia ei saa unohtaa.

Pirpana 10v heppakalenteri
Poikanen 8v leego kalenteri
Menninkäinen 5v ja Muru 2v petshop kalenterit.

Ihanaa. Joulukuuta odotellaan jo kovasti ja malttamattomina.
Sukkakalenterit lapsille ja miehelle on viimeistelyä vaille valmiit ja omaan kalenteriini minkä kasaan blogin kautta odottelen vielä viimeisiä luukkuja.

Mutta yhden kalenterin vielä haluaaisin ihan valtavan kovasti. Nimittäin kynttiläkalenterin.
Joko numeroidut tuikut joulukuun jokapäivälle tai ison ja paksun kalenteri kynttilän jota poltetaan vähän päivittäin.

On tässä onneksi vielä kuukausi aikaa löytää kynttiläkalanteri.

Onkos muut liioitelleet kalantereiden kanssa? Millaisia kalentereita teillä on?

Ps. Kiikkustuoli sai uuden värin pintaansa. Raaskiikohan tätä pitää Pirpanan huoneessa vai onko se tuotava jouluksi alakertaan?

maanantai 27. lokakuuta 2014

58 yötä. Joulu hiipii tupaan.

Ensimmäinen joulukukkaasetelma tehty. Ostin kauan haaveilemani jouluruusun. Myrkyllinen,mutta niin kauniskukka. Pääsi isompaan kippoon ja sai kaverikseen jäkälää ja koristeita.
Toivottavasti osaan ja muistan hoitaa näitä oikein ja kukoistaa vielä pitkään.

Ja meille muutti joulukuusi. Ihan oikea joulukuusi.
Päätimme että tänävuonna emme tuo isoa joulukuusta sisälle vaan se saa jäädä kuistille.
Mies kävi viimeistä kertaa tällevuotta mökillä.
Joten hän haki samalla kuusen.
Se pääsi kuistille isoon rautasaaviin varpujen ja jäkälän kaverina.
Jospa näistä olisi iloa meille pitkälle tammikuulle eikä kuusi tälläkeinoin varistaisi neulasiaan.
Aika näyttää miten käy.

Pikkuhiljaa jouluhiipii tupaan,ihan varkain ja huomaamatta.

lauantai 25. lokakuuta 2014

60

60 yötä aattoon. Alle kaksi kuukautta.
Tuurin kyläkaupan joulupuodissa pyörähdetty. Ihan vain nopeasti.  Lapsille jotain pientä,muutamia joulukoristeita.
Minä tykkään tuurin joulumaasta. Onhan siellä pääasiassa myytävää. Kauppa kun on. Mutta sen lisäksi on ilmaisia tivolilaitteita lapsille ja kauniita ihanan jouluisia asetelmia.

Mutta sitä en nyt ymmärtänyt. Joulumaa on selkeästi merkattu ja helppo kiertää jos ei joulukiinosta. Silti siellä oli ihmisiä valittamassa miksi on kalentereita ja joulua jo lokakuussa.
Varmasti meitä jouluihmisiä varten. Jos ei kiinosta. Älä mene.
Me mennään ja nautitaan joulun odotuksesta ketkä halutaan.

Pentikin myymälä on siinä vieressä ja ikkunassa oli niin kauniita käsintehtyjä lasisia joulupalloja että oli aivan pakko niitä muutama ostaa.

Ensimmäiset oikeat jouluvalot sytytin kellarin ikkunaan. Sieltä se joulufiilis hiipii ja valtaa mielen.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

63 yötä aattoon. Joulupalloja

Kenellekkäs minä väitinkään etten osaa itse tehdä joulupalloja.
Noh. Tämä väite oli väärä.

Kolme eriväristä palloa sai sisuksiinsa ihan oikeat mutta rumat pallot. Ne menevät nuorimmaiselle joululahjaksi.

Ja sitten tein kolme joulupalloa. Vanua sisällä. Kiitos SJYstävälle langasta. Samasta langasta tein toisen blogin puolella esitellyt kissankorvat.
Ja voinkin jo paljastaa. Yksi joulupallo taitaa lähteä sitten viimeisen paketin mukana omalle SJYstävälleni.

Vähän nuo vaativat vielä harjoittelua mutta eiköhän se siitä kun tarpeeksi monta tekee.

Täällä muuten odotellaan jännittyneenä. Ihana rakas siskoni on  parhaillaan ostamassa minulle jotain ihanaa joulukuulle.   Toivotaan että niitä on vielä kaupassa jäljellä.
Kerron sitten jos saan haluamani.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

66 yötä ja ikean joulu tsekattu.

Kuullut ikean joulusta nii  paljon hyvää ja kun tarjoutui tilaisuus lähteä sinne nii  olihan se lähdettävä.
Paljon oli jouluisia juttuja tarjolla ja meinasi karata lapasesta koko reissu. Mutta en sortunut mahdottomuuksiin.
Ihania joulukoristeita. Kynttilöitä. Piparia ja piparimuotteja. Purkkeja. Ihanaa omenaglögiä.
Amaryllis
Iso,metrin halkaisija valaistu joulutähti olohuoneeseen.
Lahjapaperia. SJYstävällekkin jotain.
Toki oliko tuo kaikki tarpeellista riippuu siitä keneltä kysytää...

Mukavan jouluinen reissu.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

70 yötä jouluaattoon ja mikä ihanan jouluinen päivä.

Aamu alkoi pikkupakkasella. Talokin oli viilentynyt. Takkaan tulet tuomaan lämpöä.
Aamupalaa pöytään kattaessani huomasin että ulkona sataa LUNTA . Ei se maahan jäänyt,mutta lunta kumminkin ja voi sitä lasten riemua.

Päiväruuaksi hauduttelin riisipuuroa.      Sen jälkeen huomasin että postipoika kävi laatikolla.   Juoksutin äkkiä oman poikani hakemaan postin sisälle. Ja mitäs ihanaa sieltä löytyikään.

Ihana paketti jota olin jo odottanut. Arvasin heti että sen täytyi olla salaiselta jouluystävältäni. Ja niinhän se olikin. Voi kiitos ihana ystävä.
Paketti on aivam ihana. Värit olivat juuri minulle sopivia.

Ihanan punaista seiskaveikan raitalankaa. Jotain ideoita jo tulikin mieleen mitä tästä voisi tehdä. Mutta katsellaan nyt.

Sekä kaksi tuttipajan sydänkynttilää. Punainen ja valkea.

Kortissa kerrottiin että sjy halusi tuoda vähän lämpöä lokuuhuni. Lankakerän ja sydäntä lämmittävien sydänkynttilöiden muodossa.
Aivan ihana paketti. Näistä on iloa moneksi iltaa. Ja sitä lämpöä.

Kiitos.    Meillä on tässä aikamoista kiirusta mutta viikonloppuna otan kyllä hetken aikaa itselleni ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. Neulon hetken ja sytytän sydänkynttilän.

Lisäksi oli pienempi paketti. Kalenteriluukku 12 Marellolta. Kiitos. Ja yllätyksenä oli mukana lisäluukku minkä saa avat halutessaan. Sen säästän kyllä joulukuuhun.

Kiitos.   Nyt alkaa uunista leviämään pullantuoksu niin pitää mennä katsomaan onko välipala herkut valmiita.

Aika ihana jouluinen 70 yötä päivä.