perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun viimeinen ja kuistin uusi ilme.

Heinäkuun viimeinen. Aamulla ulos katsoessa huomaa ettei syksy ole enää kaukana.

Kuistimme koki pienen muutoksen. Kuistin molemmille sivuilla oli ennen pitkät ja kapeat kiinteät penkit. Ei niillä tehnyt mitään ja olivat epämukavat istua. Toinen purettiin jo viimekesänä pois ja nurkkaan tehtiin kaappi pakastimelle.
Nyt lähti toinenkinpenkki pois ja nurkkaan tuli kaappi kengille ja isännäntyövaatteille.
Vanha ja kulunut lattia sai uuden maalikerroksen ja kuisti sisustettiin uudelleen vanhoilla kotoa löytyvillä tavaroilla.
Sain kuistille haaveilemani kiikkustuolin. Nyt on vielä arkun päällä lyhty. Mutta pian se täyttyy polttopuilla talvea varten.
Kunnon kuramatto täytyy ehdottomasti vielä ostaa tuonne seuraavankerran kun käy kaupungissa. Sitä kuisti vielä kaipaa.

Remontin hinnaksi tuli 0€ sillä se tehtiin täysin kotoa löytyvillä tarpeilla. Ainoastaan mattoon tulee menemään rahaa muutama euro.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun jätit viestin joulublogiini, kiitos! Näitä jouluhörhö-kohtalotovereita on aina hauska löytää:)

    Ja kaunis kuisti teillä! Kyllä tuolla kelpaa juoda glögiä ja fiilistellä joulun tuloa.

    VastaaPoista
  2. Kiva jos viestistä oli iloa ja jouluhöperöitä on tosiaan aina kiva kohdata. Kiitos. Tyytyväisiä ollaan itsekkin nyt kuistiin.

    VastaaPoista
  3. Oi, kun kaunista vanhan talon tyyliä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vanha talohan meillä onkin. Ja nyt o mattokin lattialla.

      Poista