tiistai 3. helmikuuta 2015

Valmistautumista pupusten tuloon.

Nyt on ostettu ruokaa, jokaiselle oma ruokakuppi, juomakipot. yhteinen astia tuoreruuan tarjoamiseen, harjat, pesuharjat kippojen pesuun. Kynsisakset,virikepallo, sinne piilotetaan namuja ja puput joutuvat tekemään vähän töitä saadaakseen herkkuja.

Vielä uupuu heinät ja tuoreruuat mutta nillä nyt ei ole kiirus.   Pesäkoppi on autotallissa työn alla, tehdään siis itse.
Samoin kapula, pupujen oma tila, on työnalla.     Ulkoaitaus päästään tekemään kunhan lumet ovat sulaneet.

Puput saavat siis ulkoilla kelien mukaan ympärivuoden. Kovilla pakkasilla on luultavasti pidettävä sisällä. Mutta näitä katsotaan sitten kelien ja pupujen mukaan. Miten ovat onnellisia pupuja.

Häkkiä meidän pupuille ei tule, tai jemmassa on kyllä marsujen vanha häkki mikä on kyllä liian pieni kolmelle pupulle. Mutta pidetään hätävarana jos joku sairastuu tai tulee muuta sellaista että joutuu hetkeksi eristämään kavereista ja liikuntaa rajoitettava.  Ja on sekin siis yli metrin pitkä että vähän mahtuu liikkumaan. Mutta jokatapauksessa ei tule häkkikaneja.

Ihana ystävä lupasi tulla kaivurilla kaivamaan häkin pohjan. Nopeuttaa hommaa huomattavasti.   Teemme siis pupseille tilavan ulkotarhan. Maan alle kaivetaan verkko ja oma luola kaneille.  Verkko siis sen takia että pupuset saavat kaivaa ja toteuttaa itseään turvallisesti. Eikä myöskään villieläimiä pääse tarhaan.  Luola sen takia, että luolaeläimihän nuo luonnossa ovat.

Samoin tarhaan tulee katto että ovat varmasti turvassa ilmahyökkäyksiltäkin.   Ja lukko oveen, ihan oman mielenrauhani vuoksi.


Kertokaahan jos minä olen unohtanut jotain?       Vessa on vielä harkinnassa, helpottaisi varmasti siivoamista jos tytöt oppisivat käymään siellä. Se on lisättävä ostoslistalle.


 virikepallo

 Matto pupuille, tylsänä hetkenä neuloin pupuille oman maton. Juuttinarusta eli on täysin turvallinen syödäkkin. Pikkuisilla pupunpoikasille on sitten maaliskuussa pitkä ja jännittävä matka kotiin niin matto missä on meidän perheen hajuja jo valmiiksi helpottaa tutustumista. Ja mukava tassunpohjillekkin.       Ehkä tähän voisi vähän hieroa pupumammankin hajuja turvaa luomaa.




 Kennellinen iso kippo kanin pelleteille.      Ostoslistalla on muuten myös sama ruoka mitä syövätkin nyt mammansa kanssa. Tuttua ruokaa annettava alussa ettei mene massu sekaisin.


Pienempi purkki herkkunameille.




Saadaan siis kaikki valmiiksi maaliskuuhun mennessä että on pikkuisen pupusten turvallista muuttaa uuteen kotiin ja että kaikki löytyy valmiina.  Kovasti jo odotellaan maaliskuuta että saadaan tytöt kotiin. Mutta nyt ovat vielä niin pieniä että on parasta kasvaa äidin hellässä huomassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti