maanantai 19. syyskuuta 2016

96 yötä aattoon.

Hurjaa. Wau.  Vietimme kyllä satasia. Se ei vain kerennyt ajoissa tänne blogiin.
 Viimejoululta tuttu Tauno Tonttu oli käynyt yöllä kylässä.
Oli kantanut porstuasta toisen huonekuusista sisälle ja laittanut siihen valot.  
Ja sytytti lyhtyyn kynttilän palamaan.  
Lisäksi oli tuonut mukanaan lapsille jouluisen elokuvan ja herkkuja.

Ihana leffailta meillä olikin jouluisissa fiiliksissä. Mukana oli myös kortti missä lupasi tulla taas joulukuun ensimmäinen päivä käymään.








Ruffe Puffekin täytti jo 4kk, miten tämä aika rientääkään ja pentu kasvaa.








Lämmityskausi on alkanut ja pönttöuunissa saa taas pitää tulia.


Illat, ja varsinkin yöt ovat jo pimeitä niin on ollut aika meilläkin sytyttää kaamosvalot






Hei. Puhelin sekoili tässä hetkisitten ja menetin kaikki kirjanmerkkini sekä bogien osoitteet. Laitathan omasi kommentteihin jotta saan lukemista.


Minulla on ongelma. Uusi puhelimeni ei ilmeisti tue bloggerin valokuvaominaisuutta joten en saa päivityttyä blogia puhelimeni kautta. Ja se on todella ärsyttävää koska kuvaan pääasiassa puhelimella. Sitä varten hankin puhelimen kunnon kameralla.

Joten päivityksiä tulee valitettavasti harvemmin. Olen pahoillani siitä. Mutta MUMMOLATYYLIIN löytyy instagramista ja sieltä löytyy kuvia paljon enemmän ja useammin kuin täältä. Joten tervetuloa sinnekkin seuraamaan kuviani. 





Joulukirjat ja leffat olohuoneen kaapissa, täältä niitä on helppo lukea.



Ai niin, imelletty perunasose odottaa jo pakastimessa jouluaattoa. Tein siis soseen, imellytin sen ja pakastin 3 litraisissa minigrip pusseissa. 23. joulukuuta otan jääkaappiin sulamaan. Aattoaamuna heitän pussiin loput aineet. Suljen pussin ja puristelen sekaisin. Sitten vuokaan ja uuniin. Helppoa, nopeaa, ei tule tiskiä ja saa vastapaistettua suoraan joulupöytään.

4 kommenttia:

  1. Voi Ruffea, on tosi söpö <3
    Meilläkin jo iltaisin tulet palaa pystyuunissa. Ihana lämpö tulee siitä. Mulla muuten parasta aikaa lantut kiehuu hellalla lanttulaatikkoa varten! Siis jouluksi. :) Osaisinkohan kokeilla tuota imelletyn perunasoseen tekemistä, siis pelkkä sose vaan? Ja aattona sitten paistetaan. Kuulostaa kyllä hyvältä. :)
    Ai niin ja mun blogin osoite:
    http://joulumimminluona.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos. Ruffe onkin yksi hurmuri poika. Ihana tuoksu varmasti teillä juuri nyt. Minullakin lantut odottavat että jaksaa keitellä soseeksi.
    Pönttiksistä tuleekin ihana lämpö. Vielä siitä takkatulesta jaksaa nauttia mutta helmikuussa se jo kyllästyttää kun pääasiassa puilla lämmitetään.

    Varmasti osaat. Potut kuoritaan ja keitetään. Soseutetaan,lisätään jauhoa ja annetaan imeltyä. Sitten pakkaseen ja aattona loput aineet sekaan.

    VastaaPoista
  3. https://arkihuolesikaikkiheita.blogspot.fi on minun blogini osoite...


    ihana tuo teidän koira...minullakin tuollainen 4kk vanha Jack Russelin terrieri :D aika riiviö :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos Ida blogisi osoitteesta ja oi että. Meillä on sitten aika samanikäiset pennut. Russelitkin ovat aivan ihania. Ruffe on silkkiterrieri.

    VastaaPoista