keskiviikko 15. lokakuuta 2014

70 yötä jouluaattoon ja mikä ihanan jouluinen päivä.

Aamu alkoi pikkupakkasella. Talokin oli viilentynyt. Takkaan tulet tuomaan lämpöä.
Aamupalaa pöytään kattaessani huomasin että ulkona sataa LUNTA . Ei se maahan jäänyt,mutta lunta kumminkin ja voi sitä lasten riemua.

Päiväruuaksi hauduttelin riisipuuroa.      Sen jälkeen huomasin että postipoika kävi laatikolla.   Juoksutin äkkiä oman poikani hakemaan postin sisälle. Ja mitäs ihanaa sieltä löytyikään.

Ihana paketti jota olin jo odottanut. Arvasin heti että sen täytyi olla salaiselta jouluystävältäni. Ja niinhän se olikin. Voi kiitos ihana ystävä.
Paketti on aivam ihana. Värit olivat juuri minulle sopivia.

Ihanan punaista seiskaveikan raitalankaa. Jotain ideoita jo tulikin mieleen mitä tästä voisi tehdä. Mutta katsellaan nyt.

Sekä kaksi tuttipajan sydänkynttilää. Punainen ja valkea.

Kortissa kerrottiin että sjy halusi tuoda vähän lämpöä lokuuhuni. Lankakerän ja sydäntä lämmittävien sydänkynttilöiden muodossa.
Aivan ihana paketti. Näistä on iloa moneksi iltaa. Ja sitä lämpöä.

Kiitos.    Meillä on tässä aikamoista kiirusta mutta viikonloppuna otan kyllä hetken aikaa itselleni ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta. Neulon hetken ja sytytän sydänkynttilän.

Lisäksi oli pienempi paketti. Kalenteriluukku 12 Marellolta. Kiitos. Ja yllätyksenä oli mukana lisäluukku minkä saa avat halutessaan. Sen säästän kyllä joulukuuhun.

Kiitos.   Nyt alkaa uunista leviämään pullantuoksu niin pitää mennä katsomaan onko välipala herkut valmiita.

Aika ihana jouluinen 70 yötä päivä.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi15.10.14

    Mukava kuulla että lahja oli mieluisa! Seuraava onkin jo suunnitteilla!
    - SJY

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain oli mieluisia. Jännittyneenä täällä jo seuraavaa pakettia odottelenkin.

      Poista
  2. Ihania kynttilöitä ja kaunista lankaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Lankakin on jo päässyt käyttöön.

      Poista