tiistai 28. lokakuuta 2014

57 Kalentereita.

Jouluna kuuluu hemmotella itseään ja muita. Antaa lahjoja ja saada lahjoja. Nauttia jokahetkestä.

Tänävuonna lähti kalenteriasiat lapasesta (ja ehkä moni muukin)     Mutta joulukuussa meistä jokainen tarvitsee kaikkea ihanaa.

Suklaakalentereita tarvitsee ehdottomasti. Ja sukkakalenterit koko perheelle. Missä on siis itse kerättyjä yllätyksiä.
Ja Neponen,seikkailupupu joulutarina.     Satukirja mitä luetaan jokapäivä yhdessä. Tarina alkaa joulukuun ensimmäinen ja päättyy aattona.
Ja varmasti telkkarin joulutarinaakin tulee seurattua.    Joten eikö tuossa pitäisi olla tarpeeksi? Ehkä liikaakin.

Ei tietenkään. Lisäksi hankittiin tavarakalenterit.
Minulle itselleni ihanan siskoni avustuksella body shop kosmetiikkakalenteri. Hemmottelua ja tyttöjen juttuja jokapäivälle. Ihanaa.
Ja lapsia ei saa unohtaa.

Pirpana 10v heppakalenteri
Poikanen 8v leego kalenteri
Menninkäinen 5v ja Muru 2v petshop kalenterit.

Ihanaa. Joulukuuta odotellaan jo kovasti ja malttamattomina.
Sukkakalenterit lapsille ja miehelle on viimeistelyä vaille valmiit ja omaan kalenteriini minkä kasaan blogin kautta odottelen vielä viimeisiä luukkuja.

Mutta yhden kalenterin vielä haluaaisin ihan valtavan kovasti. Nimittäin kynttiläkalenterin.
Joko numeroidut tuikut joulukuun jokapäivälle tai ison ja paksun kalenteri kynttilän jota poltetaan vähän päivittäin.

On tässä onneksi vielä kuukausi aikaa löytää kynttiläkalanteri.

Onkos muut liioitelleet kalantereiden kanssa? Millaisia kalentereita teillä on?

Ps. Kiikkustuoli sai uuden värin pintaansa. Raaskiikohan tätä pitää Pirpanan huoneessa vai onko se tuotava jouluksi alakertaan?

2 kommenttia:

  1. Joulukalenterit ovat niin kivoja! Minä jään ilman mutta tytöt saavat kivat ja nyt viime tingassa päätin että ukko saa oman isänpäivälahjaksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä äidinkin kannattaa kalenteri hankkia. Joskus pitää hemmotella itseäänkin.
      Kalenterit on tosiaan kivoja ja kuuluvat ehdottomasti jouluun.

      Poista