tiistai 24. marraskuuta 2015

Tasan kuukausi jouluaattoon. 30 yötä.

Tasan kuukausi jouluaattoon. Miten ihanaa.
 
5 yötä ensimmäiseen adventtiin  ja 7 yötä joulukuun ensimmäiseen.
 
Miten kutkuttavan jännittävää.

Eihän tässä malta odottaa.


Jotta jännitystä saataisiin vähän helpotettua kävi meillä kyläilemässä Joulukeiju sylissään joulukortti ja paketti. Kaikille neljälle pienelle tontulle yhteiseksi.







Ja paketista löytyi jokaisella lapselle suklaatikkari sekä yhteiseksi Joulupukkia pelastamassa dvd levy sekä lupaus leffaillasta.
Ja mukava ilta se olikin itsetehtyinen hampurilaisineen ja poppareineen.






Päivällä kävimme Murusen kanssa hyödyntämässä postin kivan pakettitarjouksen ja laitoimme joulupaketteja matkaan.
Nyt täytyy toivoa että paketit löytyvät lakosta huolimatta ajoissa perille. Ja että saajat ilahtuisivat lahjoistaan.
Hetki meni kassalla paketteja selvitellessä. 3 joululahjaa lähti kirjeenä, + arvonnan palkinto. Sekä viisi joulupakettia.   Postin täditkin olivat iloisia kun osa oli pakattu jouluiseen kuoreen. 






 



Joulua tuotu taas lisää tupaan.



  



pitihän sitä joulupuuhailujen keskelle saada vähän torttuja.


 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun jouluun on enää niin vähän aikaa.
    Ihania kuvia! Olen kaupassa myös katsellut tuota dvd.tä mutta en ole ostanut.Ainakaan vielä. Hyvää keskiviikko päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo oli hauska leffa lasten kanssa katsottavaksi, ja vaikka yksinkin joku ilta.
      Kiitos. On tosiaan ihanaa kun on enää hetki jouluun. Ja vielä lyhyempi aika joulukuun ensimmäiseen päivään.

      Poista