tiistai 5. toukokuuta 2015

Kukkapenkkejä

Tänään on taas puutarhassa tapahtunut. Taimet koulittu isompiin ruukkuihin. Ja kaksi uutta kukkapenkkiä.

Toinen syntyi vanhan kaivon ympärille. Tässä oli ennen kaksi isoa betonikaivoa. Joista toinen ei ollut edes käytössä,vaan täynnä juuria.

Kaivoon vaihdettiin huomattavasti pienemmät ja toimivammat sisukset sekä kaikki ylimääräinen täytettiin. Nyt sain siihen kukkapenkin ympärille. Vielä toki näyttää multakasalta. Mutta jospa se kesää kohdin vihertyisi ja saisi vähän valkoista väriä ympärilleen.

Metsänlaitaan syntyi toinen penkki.      Ihanan
https://riitanpuutarha.wordpress.com/     blogin emännän lahjoittamista kurjenmiekoista. Penkki täyttäykin hyvin näistä "avaruusolio vauvoista"

Näiden pitäisi olla kovia leviämään nii tuolla on tilaa siihen. Riitta yllätti minut antamalla myös lipstikkaa ja piparmintun juurakkoa. Nämä eivät vielä päässeet penkkiin,mutta säästettävä jotain kivaa huomisellekkin   😉

Meidän Bambi pupukin on ulkoillut tänään valjaissa. Vauhtipäällä ympäri pihaa touhunnut kuin oikea seikkailupupu.  Kyllä nyt on pieni poika väsy.

Kesäkukkien sipuleitakin laitettu ruukkuihin.

Joten nyt aika ottaa loppuilta rennosti. Käydä suihkussa ja herkutella itsetehdyllä jugurtti jätskillä.

2 kommenttia:

  1. Anonyymi6.5.15

    Hyvin ne sinne näyttävät asettuneen! Eivät kurjenmiekat mitenkään kovasti leviä, piparminttu oli se ongelmallinen. Mutta kun aikaa kuluu tarpeeksi monta vuotta ja mukuloille tulee ahdasta, ne kilpailevat elintilasta toistensa päältäkin, kerroksia tulee useita. Viimeistään silloin on aika jakaa juurakot. Jos saat jostain sinistä Siperiankurjenmiekkaa, sitä voisi istuttaa taustalle. On korkeampi ja kukkii samaan aikaan. Meillä oli ennen paljonkin tätä yhdistelmää, nyt olen juuri jakanut ja muutellut, joten tällä hetkellä minulla ei ole juurakkoa annettavaksi. Kovasti olette puuhastelleet, iloista jatkoa! Lisäsin blogisi omaan listaani, niin muistan paremmin käydä teitä seuraamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Kiitos vinkeistä. Tuossa on tilaa kasvaa,sivulle ja päällekkäin.

      Poista