Mitkäs tunnelmat teillä on? Täällä hyvin odottavat.
Kaikki mitä voi tehdä etukäteen on tehty. Tänään voi vain rentoutua. Huomenna odottaa kiireet.
Ihana joulufiilist, odottelua jä jännittelyä. Poikanen puuhasteli isin kanssa jotain salaista autotallissa eikä äiti saa mennä sinne.
Kiitos Kipa herkullisesta suklaalevystä.
Tämä on vissiin sellaista suihkussa käytettävää rasvaa. Mielenkiintoista kokeilla millaista tämä on.
Viimetipan joululahjakin valmistui. Tai sukat ovat kyllä olleet jo kolmisen viikkoa valmiita, mutta se päättely. Tänään tein sen vihdoinkin ja kääräsin pakettiin. Nämä löytyvät siis isännän kalanterista jouluaattoaamuna.
Rauhaisaa tunnelmointia kotosalla, takassa tulet, lapset peuhaa lumihangessa.
Mummolatyyliin löytyy nyt myös instagramista mummolatyyliin kannattaa ehdottomasti liittyä mukaan joukkoon sielläkin. Meidän kodin arkea, kotoilua,hurahtelua yhdessä oloa, remonttia , leivontaa, ompelua, eläimiä,puutarhanhoitoa, joulu ja siihen valmistautumista. Sitä ihanaa arkea ja yhdessä oloa. Varoitus, joulu alkaa blogissani jo tammikuussa, sitä riittää kesähelteillä ja sen jälkeen kaikki lähtee lapasesta.
Kaunista ja ihanan jouluista
VastaaPoistaKiitos.
PoistaKauniita kuvia! Tunnelma on täällä jo hyvin rauhallinen. Yöllä oli rapisteluvalvojaiset, eilen koristeltiin kuusi ja kinkku on nyt uunissa. Jouluradio soi :) Tunnelmallista aaton aattoa sinulle!
VastaaPoista